Josimar José Évora Dias, tunnetumpi nimellä Vozinha, saapui maanantai-iltana juuri ajoissa London Palladiumiin ja otti paikkansa vuoden maalivahtien joukossa. Hänet oli nimetty Yashin-trophyn ehdokkaaksi Ballon d’Orissa.
Dias on syntynyt 40 vuotta sitten pienessä Mindelon kaupungissa São Vicenten saarella Kap Verdellä. Hänen myöhään alkanut uransa on vienyt hänet Angolaan, Moldovaan, Portugaliin, Kyprokselle, Slovakiaan ja nyt Chileen. Ehdokkuus ei kuitenkaan perustunut seuraterään. Hän on pelannut satunnaisesti Chavesissa Liga Portugal 2 -sarjassa, ja Chilen jättiläisessä Colo-Colossa hänen roolinsa on ollut toistaiseksi lähinnä seremoniallinen.
Ehdokkuuden taustalla on hänen yllättävä tähtihetkensä tämän kesän maailmanmestaruuskisoissa. Jalkapallofanit näkivät siellä jonkun, joka muistutti heitä itseään: uupunut ja huomiotta jäänyt mies, joka torjui kaksi ottelua upealla taidolla.
Vozinha piti Espanjan maalittomana Kap Verdeen avausottelussa, jonka jälkeen hän työnsi lopulta maailmanmestariksi kruunatun Argentiinan ahtaalle 32 parhaan joukossa. Näiden päivien aikana hänen Instagram-seuraajamääränsä kasvoi 56 000:sta nykyiseen 27,7 miljoonaan. Fanit valitsivat hänet myös FIFA:n Dream XI -joukkueen aloittavaksi maalivahdiksi.
Vozinha, jonka lempinimi tarkoittaa portugalin kielellä “mummoa”, on muuttunut kollektiiviseksi edustajaksi kaikille, jotka eivät suostu luopumaan toivostaan, vaikka se on pitkään jäänyt toteutumatta.
Hänellä on yhä omia tavoitteita, vaikkakin nyt aiempaa nöyrempiä kuin hänen saavutuksensa.
Paluu kentälle ennen Lontoon matkaa
Sunnuntaina hän pelasi ottelun, jonka hänen odotettiin jättävän väliin Ballon d’Orin takia. Hän sai vihdoin sarjapelin Colo-Colon paidassa, vaikka ei ole onnistunut voittamaan nuorta kilpailijaansa aloituspaikasta. Ottelu päättyi Palestinoa vastaan 1–1, mutta Vozinha teki kolme upeaa torjuntaa, jotka jättivät vastustajat päätään pidellen ja pakottivat valmentajan miettimään valintojaan.
Pelin jälkeen hän ajoi lentokentälle Santiagoon ja lähti kohti Lontoota. Valkoisessa verryttelypuvussa hänet saattoi turvamies, joka piti kättään tiukasti hänen vyötäröllään koko matkan terminaalin läpi. Vozinha vilkutti vastaan ja vihelsi hiljaa itsekseen, kun matkustajat huusivat hänelle kannustuksia.
Seuran presidentti Aníbal Mosa seurasi mukana. He lensivät ensin Madridiin, josta jatkoivat yksityisellä suihkukoneella viimeiselle osuudelle. He laskeutuivat vain kuusi tuntia ennen Ballon d’Orin alkua.
Lontoossa tuttu epävarmuus
Vozinhan vakiosmokingi odotti vaatekaapissa koneen takaosassa. Hän pukeutui siihen kiireesti ja ajoi Lontoon tukkoisten katujen ja Palladiumin väkijoukon läpi. Hän saapui paikalle, jossa häntä ihailtiin harvinaisen paljon, mutta voittajan asema oli silti kaukana. Ilta oli alkanut French Montanan esityksellä, jossa hän räppäsi hittinsä “One Night” kaksikerroksisen bussin katolla. Vozinha vaikutti hyväksyneen saman kaupan: “Kaikki mitä tarvitsen on yksi yö.”
Hän antoi nimikirjoituksia enemmän kuin useimmat muut. Hän pyysi myös valokuvia Barcelonan tähden ja Ballon d’Or -ehdokas Lamine Yamalin sekä pitkäaikaisen valmentajan Fabio Capellon kanssa. Hän käyttäytyi enemmän faninsa kuin kollegansa tavoin. Matkan viimeisillä askelilla hän esitti sen ilmeen, joka oli hurmannut miljoonat fanit: hieman pyöreäsilmäisenä ja silmät kosteina, hän nautti hetkestä ja samalla ihmetteli sitä kameroiden välkkyessä.
Maine, jota hän ei ehkä halunnut
Hiljattain The Observer -lehdelle antamassaan haastattelussa Vozinha myönsi, että äkillisen maineen taakat ovat painaneet enemmän kuin sen hyvät puolet. “Moni haluaa olla kuuluisa ja näkyvä, mutta he näkevät vain tämän todellisuuden positiivisen puolen”, hän sanoi. “Rehellisesti sanottuna, jos minulle tarjottaisiin tämänhetkistä elämää tai sitä, mitä minulla oli ennen, valitsisin sen, mitä minulla oli ennen.”
Jonain päivänä, lähes väistämättä, hänen toinen toiveensa toteutuu.
Syyskuussa Kap Verde hävisi kaksi kertaa Afrikan-mestaruuden karsinnassa. Vozinha muistutti tuolloin tarinaa, jossa tilapäinen nousu kääntyy kohtalokkaaksi. Hän teki virheen 3–1-tappiossa Malille ja torjui kummankaan kohti tulleen laukauksen Ruandaa vastaan, joka voitti 2–1.
Colo-Colon saapumisensa jälkeen hän sanoi toimittajille: “Vaikka pelasin pienemmissä sarjoissa seuroissa, jotka eivät olleet aivan jättiläisiä, sisimmässäni sanoin aina itselleni olevani ‘suuren seuran pelaaja’.”
Unohdettu nimi
Maailman parhaat maalivahdit eivät jää suurten seurojen huomiotta. Vozinha on jotain vähemmän. Ehkä sen korostamiseksi Palladiumin videoesittely ehdokkaista katkesi ennen kuin hänen vuoronsa edes tuli. Hän oli matkustanut pitkän matkan, vain jäädäkseen kuulematta omaa nimeään tai aplodeja, jotka olisivat seuranneet.
Tämä oli käsittämätön virhe. Ei ole kuitenkaan loukkaus sanoa, että ehdokkuus on hänelle jäähyväislahja eikä enne suuremmasta. Se tekee hänen viime kesän suorituksestaan vain erityisemmän.
Chavesin valmentaja Vítor Martins sanoi asian parhaiten sen jälkeen, kun Vozinha oli ilmoittanut lähtevänsä Portugalista, ennen kuin hän teki sen, mitä teki Espanjaa ja Argentiinaa vastaan. Martinsin jäähyväiset osoittautuivat ennustukseksi. Ne kuulostivat myös kauniilta ja tuskaisalta muistopuheelta.
“Hän on uransa hyvin erityisessä vaiheessa ja elää ainutlaatuista hetkeä elämässään, jota hän ehkä piti mahdottomana: pelaamassa maailmanmestaruuskisoissa 40-vuotiaana”, Martins sanoi. “Hän oli täydellinen ammattilainen loppuun asti.”
Jokainen maalivahti myöntää, että on pelejä, joissa jokainen pieni marginaali kallistuu miraakkelimaisesti hänen puolelleen. Espanja osui Kap Verdeen tangon, mitä ei muisteta yhtä hyvin, ja se ohjasi enemmän paikkoja Vozinhaa kohti kuin poispäin hänestä. Peli olisi voitu pelata uudelleen toisin, ja Vozinha olisi noussut urheana mutta voitettuna.
Niin hänen maailmanmestaruustarinansa päättyi, jaksamisen ylityksen jälkeen Argentiinaa vastaan. Siinä hän pysäytti Lionel Messin torjunnan useammin kuin kerran.
Maanantai-ilta oli hänen viimeinen kosketuksensa vastaavaan suuruuteen. Hän tiesi sen. Kun hän löysi paikkansa, se oli toisella rivillä kaukana käytävästä. Hän tiesi, ettei hänen tarvitsisi nousta lavalle.
Hän tietää, ettei koskaan nauti Harry Kanen jatkuvasta loistosta, Kylian Mbappén lähes katkeamattomista menestyksistä eikä Yamalin rajattomasta tulevaisuudesta. Hän katsoi ympärilleen jalkapallon kuninkaita, joihin kuuluivat David Raya ja Unai Simón, Yashin-trophyn ennalta arvattu voittaja. Hän tajusi, ettei koskaan jaa heidän rikkauksiaan, vaan ainoastaan osan niiden ilmasta.
Hänellä on kuitenkin suuri sydän. Sen syvyyksissä on jotain, mitä hänen onnekkaammat kilpailijansa eivät koskaan tiedä: hän tietää, miltä tuntuu jäädä valitsematta, ja tuntee nyt, miltä tuntuu kuulua joukkoon, vaikkakin hetkeksi.
“Suoritus on suoritus kaikille”, hän oli nyyhkyttänyt Espanja-ottelun jälkeen.
Kun hänen outo ja kiiltävä iltansa päättyi katkerasti makeaan lopetukseen, Vozinha nousi ylös ja jäi viipymään käytävälle, ikään kuin epävarmana siitä, minne mennä seuraavaksi. Hän katsoi ylös Palladiumin kattokruunuja, taas kerran hieman pyöreäsilmäisenä ja silmät kosteina. Hän oli kulkenut pitkän matkan ollakseen Lontoossa, elämässään ja tässä päivässä. Yhden yön ajan hän saattoi kuitenkin laskea itsensä pelin jättiläisten joukkoon, ja me muut saatoimme laskea itsemme hänen mukanaan.
Hän oli enemmän kuin täydellinen ammattilainen. Hän oli täydellinen edustaja meille kaikille, jotka rakastamme jalkapalloa ilman vastakaikua ja odotamme hetkeä, jolloin se päättää rakastaa meitä takaisin.